FIN | SWE | ENG         Lomakkeet | Linkit | Sivukartta

Tieteentekijöiden liiton toimisto
Ratapihantie 11
00520 Helsinki
Puh. 0207 589 610 (vaihde)
Telefax 0207 589 611

Etsi näiltä sivuilta:
Etusivu › Uutisia › 15.6.2010 Taideyliopiston perustamista selvitetään

15.6.2010 Taideyliopiston perustamista selvitetään

Opetusministeri Henna Virkkunen on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on pohtia mahdollisuutta taideyliopistojen yhdistämiseen. Työryhmää vetää Suomen Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen.

- Luovuuden merkitys tulee korostumaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Taiteet ja kulttuuri luovat pohjan ihmisten hyvinvoinnille, uusille ideoille ja innovaatioille. On aika nostaa taiteiden tutkimus ja korkeakoulutus entistä voimakkaammin esiin, opetusministeri Virkkunen sanoo.

Työryhmältä odotetaan esitystä, miten Suomeen voitaisiin synnyttää kansallisesti ja kansainvälisesti vahvempi taideyliopisto sekä esityksiä sen toiminnallisista tavoitteista ja toimintarakenteesta ja uudistuksen kustannuksista.

Työryhmän jäseniä ovat hallituksen pj Tom von Weymarn (Sibelius Akatemia), rehtori Gustav Djupsjöbacka (Sibelius Akatemia), hallituksen pj Maria-Liisa Nevala (Teatterikorkeakoulu), rehtori Paula Tuovinen (Teatterikorkeakoulu), hallituksen pj Mauri Niemi (Kuvataideakatemia), rehtori Markus Konttinen (Kuvataideakatemia), rehtori Mauri Ylä-Kotola (Lapin Yliopisto), dekaani Helena Hyvönen (Aalto-Yliopisto), ylijohtaja Riitta Kaivosoja (OKM) ja johtaja Anita Lehikoinen (OKM). Työryhmää täydennetään myöhemmin taideyliopistojen ylioppilaskuntien yhteisesti nimeämällä jäsenellä. Sihteerinä on opetusneuvos Maija Innola OKM:stä.

Selvitysryhmän tulee ottaa huomioon korkeakoulupoliittisten tavoitteiden lisäksi mm. taidepoliittisen selonteon tavoitteet, Suomen kansainvälisen kilpailukykystrategian tavoitteet ja eri taiteenalojen kehittämistä koskevat ohjelmat ja selvitykset. Työryhmän on myös kuultava kulttuurin, taiteen ja korkeakoulutuksen asiantuntijoita sekä kartoitettava kansainvälisiä kokemuksia. Esityksiä odotetaan vuoden 2010 loppuun mennessä.

Perustietoa
Miksi järjestäytyä?
Strategia
Kaksoisjärjestäytyminen
Jäsenyys kannattaa!
Oikeudellinen neuvonta
Vakuutusedut
Acatiimi
Opiskelijoille
Opettajien työttömyyskassan ohjeet
Tutkijan työttömyysturva
Uusi palkkausjärjestelmä
Yliopisto-TES
OPM:n ohjeet
Matkustussäännöt
Palkkataulukot
Palkkiosuositus
Kelpoisuusvaatimukset kirjastohenkilöstölle
Yliopistojen TES
Liiton tasa-arvostrategia
Ulkomailla työskentely
Liiton kv-toiminta
Eurodoc
Hallitus
Liittokokous
Työryhmät
Tiedotteet
Tapahtumakalenteri
Uutisia muualta
Lausunnot
Jäsenkysely
Vuoden tieteentekijä
Mediaseuranta
Toimisto
Jäsenyhdistykset
Tieteentekijöiden liiton luottamusmiehet
Hallitus
Työryhmät